I'm going out in the world to save our planet And I ain't coming back until she's saved I'll walk my way to see the King and Parlament If they don't help, I'll do it by myself"
Mä olen totaalinen euroviisufani. Jo pienestä pitäen ne on olleet vuoden kohokohta, silloin on saanut valvoa vaikka seuraavana päivänä olisi koulua, ja ihastella erilaisia kappaleita. Mikään ei ole ikinä kuitenkaan koskettanut, niinkuin tuo. Sattumalta se on juuri Suomen kappale, mutta se ei ole syy, minkä takia se koskettaa. En ole järin isänmaallinen.
En tiedä onko oman lapsen syntymällä mitään tekoa sen kanssa? Ehkä on, ehkä ei. Nyt ratkean heti kyyneliin tämän kuultuani, alan väkisinkin pohtimaan, miten oma lapsi näkee maailman muutaman vuoden päästä. Alan pohtimaan sitä, miten juurikin tuollainen opettajan, tai vaikka oman vanhemman huoleton letkautus "maailma on kuolemassa", tai siis toki ihan mikä tahansa muukin. Miten pieni sen kuulee, miten sen ymmärtää? Mitä alkaa siitä ajattelemaan, ehkä jopa huolestuu.
Muistan ajatuksen ihan alkuraskaudesta, alkukesästä 2010, joka vieri aina mieleeni, kun istuin bussissa, ikkunapaikalla, poski lasissa. Katselin ohikulkevia maisemia, ja mietin syntymätöntä lastani. Nyt se sama ajatelma on palannut mieleeni, juuri tämän kappaleen myötä. Nimittäin se, miten paljon haluankaan näyttää lapselleni! Se, kun keväällä lumi sulaa, ja tehdään puroja. Se, miten ensimmäiset leskenlehdet puhkeavat. Se, kun kepillä hakataan ohuen ohutta jäätä, jotta se rikkoutuisi, ja järvi sulaisi nopeammin. (Pienenä, olin n. 3 vuotias, olin kysynyt isältäni talvella mökillä, miksei mökkijärveen pääse uimaan. Isäni oli vastannut, että talvisin järven päälle tulee kansi, eikä sinne siksi pääse. Olin tokaissut, että no etsi kahva, ja nosta se kansi pois :) ) Haluan näyttää lapselleni, miten moottoriveneellä voi ajaa ympyrää, niin että omat aallot tulee vastaan, ja vene pomppii aaltojen päällä. Haluan näyttää hänelle kummelit pienissä, autioissa saarissa merellä, sen, miten joutsenet kietovat kaulansa toisiinsa. Haluan kertoa ihmisten tasa-arvoisuudesta, ja siitä, ettei leluja oteta käsistä. Ennenkaikkea tahdon, että lapseni huomaisi, että kaiken kiireen, materian ja höösäyksen takana on Ihan Oikea Maailma. Loppujenlopuksi se sama maailma, jossa myös äitinä isoisä on syntynyt, astellut, elänyt ja kuollut. On muutakin kun menestys ja materia. Maailma on kuitenkin niin kovin kaunis, arkisten, tavallisten asioiden myötä. Niitä pitäisi osata arvostaa.
